Niin maailma vakaasti mataa, kuin vain oisi tuo virtanaan tahtojen kurimuksissa kamppailevia toivoja huomenista. Sielujen sälä toisiaan nokkimassa, jossain apua anellen ja pyytäen - myös jossain saaden. Harvassa lie ne pyyteettömät laulut toisillensa siintämässä. Vaan aamua kaikille nousevaa tuo huomen toivottaa kuitenkin...
Siinä laineilla kelluessa omaa uomaansa vain voi ihmetellä, että kaikki tämä vie kuitenkin perille.
maanantai 24. maaliskuuta 2008
Tähän laskeuduin pesimään sanan..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Niinhän se menee,että aidot ja pyyteettömät tuntemukset ovat valitettavan vähissä.On vain pysyttävä mukana tässä ehkä kolkoltakin tuntuvalta menossa.Onneksi vielä löytyy aitoa ystävyyttä ja sen löytäessään voi omaksi aarteekseen sieluunsa tallentaa. Viisasta ja syvällistä pohdintaa tekstissäsi.
Lähetä kommentti