Sen sisältäin mä kaivaa sain,
kun aamuu kohti taivaltain -
ol' kerjuinpolku elon tuol',
vain himerryskin toivon suol' -
Nyt nostin haikeen palasen,
jo pyyhkimäänkin hikehein -
mi' tuskain valost' syntyikin,
sit' sanaks' syömmest' kutsuinkin -
Nyt aarre onkin vainen tuo,
se kaataa turhat vaivat nuo -
ja kulkuain näin kannustaa,
kun annan tietäin opastaa -
Miks' sanon tuot' - sit kerro en,
vaan löydät itse tuon vainen -
kun kuuntelet sä sisintäis'
ja annat täkyn' olla vain.
maanantai 26. toukokuuta 2008
Täky
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)





3 kommenttia:
Vaan jospa tuo täky olisikin se seikka,joka johtaa ymmärrykseen siitä asiasta millaiseen ratkaisuun asiassaan päätyy. Hienoa arvoituksellistakin tekstiä tämä.
Ain' porkkanana polun on,
se valo toivon sielun vuon -
siin heittelevi täkyjään,
kuin viittojansa tielle tään -
niist' keriy' askel'laatatkin,
niin selvät astuu sinne niin -
mih' keskitie tuo kulkee vain,
siit' voimain ymmärryksein sain....
Niinpä niin...
porkkanoita ne punasilmäiset kaniinitkin seurailevat :)
Joskus voivat sanat olla kuin hohtavia timantteja,
joita on elämän polulle ripoteltu.
Vianara
Lähetä kommentti